lauantai 28. toukokuuta 2011

Juhana Helmenkalastaja, Viiksien MM 2011

Suomi sai menestystä viiksien ja partojen maailmanmestaruuskilpailuissa Norjan Trondheimissa. Entinen tv-kasvo Juhana Helmenkalastaja voitti kilpailuissa  Dali-viiksien sarjan. Viiksiblogi onnittelee Helmenkalastajaa.
Torilla tavataan!
Älä kaadu lentokoneen portaissa! Lisätietoja kilpailun nettisivuilta.

En voittanut diiliä, mutta voitin viiksikisan!

Ns. kuuskaistainen parta
Vuoden koristeellisin parta, huomaa hirvi.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Antero Mertaranta kautta vuosien.

MM-finaali on käynnissä ja Mertaranta huutaa äänihuulet punaisina. Näin erätauolla on hyvä katsoa Mertarannan tyylit kautta aikojen. Katsokaa noita viiksiä.

1995

1997


1999

2000

2011. Missä viikset, missä karisma?

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappupäivitys

Viiksiblogi toivottaa viiksekästä vappua.

Jos ei Zyskowiczejä vappuna, ei viiksiä koko kesänä

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Berliinin muuri

Päivää ja anteeksi. On ollut vähän taukoa kirjoittamisesta. Se johtuu siitä, että olin Berliinissä hummuttelemassa. Mukaan tarttui myös viiksiblogitavaraa. Alla oleva kuva on napattu Berliiniin east side galleryltä, eli siltä pätkältä Berliinin muuria, jossa se on taideteoksilla peitetty. Alla olevassa kuvassa on eräästä taideteoksesta otettu kuva, jossa naiselle on piirretty viikset. Kuinka hauskaa. Ahhahhaa.

Voi ne viikset olla naisellakin. Ja jos ei voi, on kuitenkin.


Tekijä jäi tuntemattomaksi, mutta muistaakseni se oli joku Resch, vuodelta -90.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Jyp voittaa pronssia

Jääkiekkojoukkue JyP HT pelaa tänään hippoksella pronssiottelun. Jyvääskyläläisillä on varma keino voittoon. Heillä ei ole enää playoff-partaa vaan playoff-viikset. Joukkueen pelaaja Filip Riska kertoi Keskisuomalaiselle, että "Superhienolta tuntuu, toivottavasti tästä tulee tapa."

"Myö Jyvääskyläläiset pietään viikset nenän alla"


JYPin amerikkalaisvahvitus Eric Perrin sanoi viiksiblogin saamien toisen käden tietojen mukaan:
-I'm gonna score tonight. I mean... ehh.. going to score GOALS. Not girls. Well, maybe girls, too.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Seppo Taalasmaan kolmet kasvot

1. Seppo maanantaina
"Siivon tässä rappuja"


















2. Seppo lauantaina
"Siivoan tässä rappuja"


















3. Seppo sunnuntaina
"Missä viikseni ovat?"

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Ben Zyskowicz ja Paris Hilton

Kuva on jostain Ben Zyskowiczin nuoruudesta, jossa hän on ilmetyn Paris Hiltonin kanssa. Katsokaa kuinka komeat viikset miehellä on!


torstai 17. maaliskuuta 2011

Burt Reynolds

Burt Reynolds on näyttelijä, jonka tunnetuimpia elokuvia ovat Syvä joki ja Kanuunankuularalli. Sitten tuli 80-,90-, ja 2000-luku ja leffaura ehkä semisti lässähti. Onneksi viikset sentään pysyvät.

Katson autiota hiekkarantaa, ajatukseni mun kauas kantaa

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Jyrki Katainen, valtiovarainministeri

Ohessa kuva nuoresta Jyrki Kataisesta. Mies on ollut oman aikansa muotitietäjä ja ilmiselvä trendsetter. Katainen on ollut skenessä. Vaalit lähestyvät, joten on aika nostaa Kataisen viikset yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jos sata ihmisistä jakaa tämän facebookissa, Jyrki katainen kasvattaa viikset takaisin!


"Ei tarvinnut Siilinjärvellä paljon seuraa kysellä"


sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Julkkisviikset

Idea tähän postaukseen tuli lukijalta! Alla on siis kuva eri julkisuuden henkilöiden viiksistä. On Princeä, Zappaa, Gandhia, Einsteinia. Jes! Juhuu! Todellakin! Kiitoksia nimimerkille Zeitgeist John. Jos sä haluat nimesi blogin sivuille, laita viesti osoitteeseen viiksiblogi ät gmail.com

Pelkkä karva ei tee kasvoja

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Nainen ja viikset, Frida Kahlon elämä ja teot

Tänään on naistenpäivä ja kyllähän kaikki ei-erakkoluonteet tietää, että naisillakin on viikset. Parhaiten ne pari hassua haituvaa erottuvat vastavaloon ja parin sentin päästä katsottuna. On kuitenkin naisia, jotka ovat sitä mieltä, että viikset on hei tosi jees mun kasvoilla. Enkä nyt puhu DDR:n painonnostomaajoukkueesta, jotka lasken enemmän uhreiksi kuin trend-settereiksi.

No niin, paskalöpinät sikseen. Frida Kahlo oli meksikolainen taidemaalari, joka tunsi tuskaa, ahdistusta ja kaikkea tommosta taiteilijajuttua. Frida päätti jostain syystä, ettei aja haituviaan ylähuulen päältä ja tulos on alla. Legendan mukaan Kahlo oli myös YK:n perustajajäsen (kts. alempi kuva).

"Viiksissä on se hyvä puoli, ettei Alkossa kysytä papereita" (kuva)

Frida on kissanainen (Kuva)

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Rauhanviikset

Amerikassa aseet ovat iso juttu, mutta se ei tarkoita sitä, että he tietäisivät niistä kaiken. Alla olevan kuvan teksti loukkaa viiksiblogin toimitusta. Hyh!


Viiksimiehet on lepposia, ne ei oo koulusurmaajia. (kuva)

perjantai 25. helmikuuta 2011

Lassi Valtonen

Viiksi-Valtonen meni taas heittämällä läpi! Jee!

Jatkossa on kiva olla, jatkossa kutkuttaa (kuva)

perjantai 18. helmikuuta 2011

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Peter Franzén

Katsoin juuri MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman. Ohjelman lopussa oli henkilökuva Peter Franzénista. Juttu meni muuten ihan ohi, mutta komeat viikset miehellä kyllä oli! Viikset olivat hoitamattoman boheemit, vaikka selvästi niitä oli mietitty. Viikset oli hoidettu näyttämään siltä, että niitä ei ole hoidettu.Saattoi olla, että oli viikset kasvatettu Puhdistuksen teatteriversiota varten. Hällä väliä. Viikset ku viikset.

Kylläpä naurattaa ku on viikset miestä myöten (kuva)

Näyttelijä, kirjailija, viikset (kuvakaappaus)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Idols-Lassi 2011

Uusi tähti on syttynyt ja muita loppuunkuluneita fraaseja. Katoin kuitenkin äsken Idolsia maikkarin katsomosta. Siellähän oli oikea viiksimiesten viiksimies. Tamperelainen 20-vuotias Lassi Valtonen hurmasi tuomariston laulamalla kappaleet Täällä pohjantähden alla ja Yesterday.

- En hämmästyisi, vaikka Lassi voittaisi koko kisan. Hänessä on kaikki Idolin ainekset. Oikea musamies, kehui Jone Iltalehdelle.

No onhan tämä nyt selvää, että Lassi menee finaaliin. Mies on kuin Badding, laulaa kuin Sinatra ja viikset tekevät hänestä oikean komistuksen. Viiksiblogi suosittelee kaikkia äänestämään Lassia kännykän saldorajat punaisina. Lassin menestystarinaa tullaan seuraamaan tällä foorumilla jatkossakin.

Eipä tässä, Rauli Badding (kuva)


Junalippu Idoliksi (kuva)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Klamydia, Mariska ja Kela: Viikset populaarimusiikissa

Eikä auta, auta, auta
Edes tanssimammat nuo
Kun on gogo-tädeillä viikset

Näin lauloi Klamydia vuonna 2002 Dj. Magniafazzula-biisissään. Kipale on siitä harvinainen, että siinä lauletaan viiksistä. Pienen etsimisen jälkeen viiksibiisejä löytyy toki muitakin. Yleensä viiksistä lauletaan hyvin todenmukaisesti ja arkisesti, mutta kuvainnollisiakin esimerkkejä löytyy.

Listauksen rankinta osastoa ainakin asenteensa puolesta edustaa suomipunkin klassikkobändi Ne luumäet biisissään Tuomari.

Enää et kasvata viiksiä, tuomari tulee
Tuomari tulee ja tuomitsee

Linnaan joudut ja parta ajetaan. Ne luumäet halusi ottaa kantaa ja niin haluaa räppäri Asakin. Asan ja Raappanan yhteisbiisi Huojuvat puut on oiva kipale ja siinä lauletaan


Matskuist vapautu aikaa kuluttaa. Saa lafkan miehet sitä rahatuppoo tuputtaan.
Vinoudest viel elähtelee, aistin sen. Ku viisarit viiksien, tanssien värähtelee.

Asamaisen kryptistä, sanoisin. Vähän helpommin lähestyttävämpää viiksilyriikkaa edustaa kesän 2010 kesähitti, eli Kymppilinjan ja Mariskan radiorenkutus Minä.

Kohta saan suudella pelkästään raajoja, koska saat naamaan mun viiksistä haavoja.

Aika ilmeistä sanoisin. Ja niin totta. Viiksistä voi olla joissain tilanteissa myös haittaa. Ne kuulemma kutittaa.

Päätän kollaasini tämän ajan suvivirteen. Kyseessä on Anssi Kelan 1972, kappale, joka on tullut tutuksi lähinnä lukioiden kevään ylioppilasjuhlissa, jossa kappaleen tulkitsee koulun musaryhmän tytöt, joiden sekaan on eksynyt yksi poika.

Kristian, teki Jumalan
Luokan kattoon nuuskallaan
Se näköjään yrittää vielä viiksiään kasvattaa

Sopiihan sitä yrittää kasvattaa viiksiä, mutta monella se yritykseksi myös jää. Tai no, ainakin sillä musaryhmän ainoalla pojalla.


Anssi Kela, Anssi Kela, Anssi Kela (kuva)

lauantai 12. helmikuuta 2011

Viisituhatta lukijaa

Teitä lukijoita on nyt yhteensä viisituhatta. Kiitoksia teille siitä. Blogin seuraaminen kannattaa jatkossakin, sillä eihän sitä tiedä, vaikka olisi jonkinlainen juhla-arvonta tulossa piakkoin? Näin ainakin huhut blogistin päässä kertovat, mutta hyss, ei kerrota muille.

Ja muistakaa, että

Näin todellakin on. (Kuva)

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Putous, Mikko Zetterberg

Löytyihän sieltä Putouksen sketsihahmokilpailusta toinenkin viiksiveikko Mr. Mallorcan lisäksi. Mr. Mallorcaa käsittelin edellisessä tekstissäni. Toinen viiksekkäistä sketsihahmoista on tietenkin Mikko Zetterberg, tuo Hörhön kylän oma poika, joka ettii emäntää eikä tykkää hesalaisista.
Tämän sketsihahmon viiksistä tekee erikoisen se fakta, että yleensä sketsihahmojen viikset ovat tuuheat kuin mitkä, mutta Zetterbergin viikset ovat perinteiset amisviikset. Hurraa!

Täh, Ni, Nii. Viikset. (Kuva)

Ei kyllä paljon kiinnosta. (Kuva)

maanantai 7. helmikuuta 2011

Putous, Mr. Mallorca

Launtaisin tulee Putous. Munamies joopajoo. Katsokaapa Jussi Vatasta ja sitä sen sketsihahmoa. Yleensähän sketsihahmo syntyy siten, että laitetaan päähän peruukki ja hassut tekoviikset. Jussi Vatanen ei tarvii mitään säälittäviä tekoviiksiä. Hänellä on viikset omasta takaa. Ja kuinka komeat viikset!
Jussi Vatasen viikset ovat Jussi Vatasen asuste.

Moi. Oon Jussi "-palkinto" Vatanen. (Kuva)





Hyvällä sketsihahmolla on viikset omasta takaa! (Kuva)

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Futisviikset

Törmäsin sattumalta Who Ate All The Pies -futismagazinen kirjoitukseen viiksistä. Netistä löytyvässä teksti kantaa otsikkoa A Random Football list: Top 40 Magnificent Moustaches ja siinä tehdään kuten luvataan, eli listataan futishistorian parhaat viikset. Tekstin löydät täältä. Tästä innostuneena listaan alle futismaailman tunnettuja viiksiä. Mukana myös video. Enjoy!

"Nyt katon taakse, jotta viiksetki pääsee kuvaan" (Kuva)


"Mun viikset vie huomion pois tosta pokaalista" (Kuva)

"Voisin olla naapurisi" (Kuva)










Norpatin viiksikuva

Norpatin sarjakuvablogissa on hiljattain julkaistu oiva sarjakuva viiksistä. Komeasta sarjakuvasta voi lukea mm. seuraavan lauseen
"En oo oikein varma mikä viiksissä kiehtoo. Mutta aina, kun niitä näkee niin en pysty peittelemään ihastustani (kateuttani?)!!"
Norpatin kuva, klikkaa isommaksi

 Tämä kiteyttää kaiken oleellisen. Norpatin sarjakuvia voit lukea täältä.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Veijarit, Mikko Leppilampi

"Veijarit on rosoisen urbaani tarina kahden miehen ystävyydestä, Sakusta ja Ässästä, ja heidän epätoivoisesta yrityksestään elää jokainen hetki täysillä." Väliäkö tuolla. Kyse on siis Veijarit-elokuvasta. Itseäni kiinnostaa lähinnä elokuvassa oleva viiksien piilomainonta. Kaikeksi onneksi elokuvassa viiksiä kantaa entisten teinien suosikki Mikko Leppilampi, joten viiksien suosio on taattu.


Ootellaan tässä tiskillä, josko näillä viiksillä sais viinaa (Kuva)


Hei, mun silmät on täällä ylhäällä. Älä tuijota mun viiksiä (Kuva)